Ylistetty peto, unohdettu saalis?

Yksi juttu, mikä on nyt hiljattain herättänyt mielenkiintoni etenkin kissan käyttäytymisen kontekstissa, on kuinka vähän kissojen "peruskirjallisuudessa" on käsitelty kissaa saaliseläimenä. Monesti painotetaan kissan petoeläin-puolta, ja saaliseläin-puolesta on vain löyhä maininta, vaikka kissan saaliseläimen rooli voi mielestäni näkyä hyvinkin dominoivasti kissan käyttäytymisessä.

Kissa on lajina pienehkö nisäkäs, joka soveltuu monen isomman pedon saaliseläimeksi. Kissalta löytyy omat lajityypilliseen koodistoon kirjatut itsesuojeluvaistot, jotka saavat aikaan tietynlaista luonnollista käyttäytymistä tietynlaisissa tilanteissa. Mielestäni jopa niin yksinkertaiset ihmisen kokemat "ongelmat", kuin kissan sylissä pysymättömyys tai silityksen karsastaminen voivat johtua juuri näistä saaliseläimen itsesuojeluvaistoista - yleensä luonnontilassa isompi peto hakeutuu lähikontaktiin kissan kanssa saalistajan elementissä. Jos kissaa ei ole aktiivisesti totutettu (kesytetty) olemaan sylissä, on mielestäni täysin luonnollista, että kissa pyrkii sylistä pois. Vaikka kissat ovat eläneet Suomessa ihmisten kanssa mutualistisessa suhteessa jo tuhannen vuoden ajan ja kissoja on jalostettu hyvinkin pitkään, uskon lajityypillisten käyttäytymisen mallien olevan silti kesykissalla tallessa - toisilla yksilöillä varmaankin vahvemmin kuin toisilla.

Ihminen on kesytyksen kautta saanut muutettua kissan ajatusmaailmaa toisenlaiseen suuntaan, jolloin yhteiselo ihmisen ja kissan välillä on mahdollista. Mielestäni tämä on iso saavutus, kun asiaa ajattelee kissan näkökulmasta ja siitä, miten iso eläin ihminen on verrattuna kissaan. Tämän saavutuksen ihminen saa kuitenkin kissasta riippuen käännettyä aika nopeasti päälaelleen, jos ihminen ei ymmärrä kissan olevan myös saaliseläin ja reagoivan asioihin sekä ihmisen käyttäytymiseen sen mukaisesti.

Otetaampa esimerkiksi kissan negatiivinen vahvistaminen - miksi se ei mielestäni ole toimiva tai hyvä ratkaisu?

Hypoteesi: Ihminen on lajina kissaa suurempi nisäkäs, jolloin luonnontilassa kissa yleensä mieltää ihmisen saalistajakseen. Ihmisen toteuttama negatiivinen vahvistaminen lietsoo kissan luontaista itsesuojeluvaistoa, jossa ihminen on saalistaja ja kissa on saalis. Ihminen vahingoittaa kissaa henkisellä tai fyysisellä tasolla, jolloin kissa liittää negatiivisen kokemuksen ihmiseen ja kissan luottamus ihmistä kohtaan alkaa rakoilla - uskomus saalistajan olemassaoloon kasvaa. Jos ihminen käyttää kissaan negatiivista vahvistusta, on vain luonnollista, että kissa alkaa karttamaan ihmistä ja mahdollisesti myös hyökkäilemään ihmisen kimppuun. Toisaalta kissasta riippuen, se voi myös alistua ja ahdistua. Suljettu tila (ihmisasunto) yleensä kärjistää negatiivisen vahvistamisen aiheuttamia reaktioita - kissalla ei ole pakopaikkaa, mitä ihminen ei jollain tavalla hallitsisi. Tällainen skenaario on myös otollinen aiheuttamaan kissalle stressiä, mikä taas aiheuttaa monia muita ongelmia sekä kissalle että ihmiselle.

Voitteko kuvitella ahdistuksen, pelon ja stressin määrää, mikä syntyy, jos kissa kokee elävänsä saalistajan (ihmisen) kanssa suljetussa tilassa pääsemättä pakoon? Kissan lajityypilliset vaistot eivät toteudu, kun kissa ei pysty pakenemaan pelottavaa tilannetta. 

Itse en oikein kannata myöskään epäsuoraa negatiivista vahvistamista, missä kissa kohdistaa negatiivisen vaikutuksen esimerkiksi johonkin elottomaan elementtiin. Eräässä koulutustilaisuudessa  tuli esiin hyvä esimerkki epäsuorasta negatiivisesta vahvistamisesta: jos halutaan estää kissan hyppiminen pöydille, pöydän reunalle voitaisiin kasata vaikkapa purkkeja, jolloin kissan hypätessä pöydälle purkit voivat kaatua ja pelästyttää kissan - pöydälle hyppäämiseen liitetään negatiivinen kokemus. Mielestäni tuntuu väärältä liittää negatiivisia kokemuksia jo valmiiksi pieneen reviiriin, mihin kissa ei voi itse juuri vaikuttaa. Epäsuorassa negatiivisessa vahvistamisessa tilaa rajataan negatiivisilla kokemuksilla.

Mielestäni asioita pitäisi aina lähestyä ensisijaisesti positiivisen vahvistuksen kautta, varsinkin kun puhutaan kissasta. Positiivinen vahvistaminen voi parhaimmillaan olla "jälkikesytystä" ja kissan aktivointia, jolloin ihmisen ja kissan välinen suhde sekä luottamusside vahvistuvat. Monet kissanomistajien kohtaamat ongelmat liittyen kissan käyttäytymiseen voivat johtua juurikin rakoilevasta luottamuksesta ihmisen ja kissan välillä. Jopa itse kissojen väliset skismat voivat johtua toisen kissan liian vahvasta saaliskäyttäytymisestä, mikä lietsoo taas toisen kissan petokäyttäytymistä. Jargh, monimutkaisia juttuja!

Okei, nyt ehkä karattiin vähän aiheesta, mutta pointtini kuitenkin on, että muistamalla kissan saaliseläimen ominaisuudet, mielestäni voidaan ymmärtää paremmin kissan käyttäytymisen syitä ja näin välttää myös omia kissoihin kohdistuvia hutilyöntejä. Kissan käyttäytymisessä on kolikon kaksi puolta: saalis ja saalistaja. Minua kuitenkin ihmetyttää, kun tätä saaliseläinkäyttäytymistä on noteerattu aika vähän lukemassani kissakirjallisuudessa - ehkä luen vain vääränlaisia kirjoja?

Ottiko joku kiinni ajatuksesta? Mitä mieltä te olette? Tämä on nyt ehkä vähän "raakaa" hyvin hailakasti teoriaan pohjautuvaa ajatuksenjuoksua, joten vasta-argumentit on tervetulleita!

Lopuksi vielä hassu kuva Helmistä, niin postaus ei tunnu niin tahmealta!