Pikaupdate: lääkitys kunnossa

Täällä blogin puolella onkin puhuttu jo pariin otteeseen Ninnin ahdistuksesta matkustaessa. Ollaan kokeiltu erilaisia rauhoittavia, joista tähän mennessä ainut toimiva (mutta aggressiivisuutta aiheuttava) lääke on ollut Opamox. Viimeisimmät kokeilut ovat olleet Zylkene sekä antihistamiini. Zylkene toimi hitusen, mutta ei sitten useammalla kokeilulla kuitenkaan riittävästi. Antihistamiini ei toiminut ollenkaan.

Nyt meille määrättiin kokeiluun sitten Alprox-lääke, joka halleluja, on toiminut! Annostuksella 1/4 tablettia ei saatu vielä kaikkea matka-ahdistusta kuriin, mutta puolella tabletilla saatiin homma kuntoon. Ninnillä tämä lääke alkaa toimimaan jo 0,5-1 tunnin sisällä eikä aiheuta minkään sortin aggressiivisuutta. Ninni on aivan normaali lääkkeen vaikutuksen alaisena, ehkä hieman "humaltuneen" oloinen, muttei muuta. Lääkkeen vaikutus on yleensä lakannut saman päivän sisällä, jos lääke on annettu aamulla.

Jipii, ei enää oksennuksen, pissan ja kakan hajua autoreissuilla!

Ninni hammaslääkärissä

Ninnin nelivuotissynttärien mennessä ohitse rupesin pohdiskelemaan Ninnin hampaiden kunnon tarkistusta. Mitään oireita hampaisiin tai suuhun liittyen Ninnillä ei ole ollut, mutta koska ikää on mittarissa nyt se neljä vuotta, halusin tsekata anyway Ninnin purukaluston. Ninnin hampaita ei ole tarkastettu kertaakaan neljän vuoden aikana muuten kuin meikän toimesta. Yksi syy tähän on Ninnin jäätävä stressireaktio eläinlääkäriin mennessä ja se, ettei mitään rauhoittavia saa antaa.

Ninnin piti olla syömättä muistaakseni 12 tuntia ja lähdettiin aamupäivällä matkaan kohti Univettiä. Ninni aloitti välittömästi auton käynnistyessä hervottoman kuolaamisen ja myös oksensi kerran 10-15 minuutin matkan aikana lekuriin. Perillä päästin Ninnin irti tutkimushuoneeseen ja siivoilin yrjöjä.

Hoitaja otti Ninnuskan syliin ja lähti käppäilemään kohti operaatiohuonetta. Hoitaja sanoi homman kestävän ainakin puolitoista tuntia, joten päätin körötellä kotiin siksi aikaa.

Kun lähdin hakemaan Ninniä eläinlääkäristä, en juuri odotellut että mitään maailmaa mullistavaa hampaista löytyisi. Noh, eläinlääkäri oli kuitenkin joutunut ottamaan Ninniltä hammasröntgenkuvat, koska Ninnillä oli ollut takahampaissa ientaskut joiden sisältö oli tarkistettava. Lisäksi Ninnillä todettiin mahdollisesti hyvin alkutekijöissään oleva parodontiitti tai syöpymä ala- ja yläposkihampaissa. Koska homma on vielä ihan alkutekijöissään, eläinlääkäri ei osannut sanoa varmaksi onko kyse parodontiitista. Tarkastuksiin me ollaan kuitenkin menossa Ninnin kanssa joka vuosi, jolloin katsotaan tarvitseeko hampaita sitten jossain vaiheessa rueta poistelemaan.

Eläinlääkärin yleinen lausunto kuitenkin oli, että Ninnin hampaat ovat tällä hetkellä hyvässä kunnossa. Ninnin hampaissa ollut hammaskivi poistettiin, mutta ei sitä ilmeisesti ollut kovinkaan paljoa.

Pyysin ennen Ninnin toimenpidettä myös, että Ninniltä otettaisiin verikokeet ja katsottaisiin perusarvot. Tämä tehtiin ja kaikki muut arvot olivat viitearvojen sisällä, mutta glukoosin määrä oli jostain syystä pompannut 17.7 mmol/L kun viitearvo on 3.9-8.3. Whaat! Eläinlääkäri sanoi, että tämä voi johtua stressistä ja nukutusaineesta, mutta ettei arvo siltikään ole koskaan noussut kenelläkään noin korkealle. Päätettiin sitten niin, että otetaan Ninniltä kontrolliverikoe parin viikon päästä.

Ninnin kontrolliverikoetta odotellessa tulin hieman skeptiseksi ja konsultoin Univettiä, josko verikoe voitaisiin ottaa kotona eläinhoitajaystäväni toimesta, sillä Ninnin stressitaso eläinlääkäriin mentäessä on jotain ennennäkemätöntä. Tämä oli ok ja haettiinkin sitten kaverini kanssa Univetistä tarvittavat putkilot ja tultiin takaisin kotiin kiusaamaan Ninniä. Ystäväni oli supertaitava verinäytteenotossa, piikki osui heti suoneen ja ihan muutamassa sekunnissa koko homma oli ohi - jes! Ninni ei tässä verinäytteenotossa ehtinyt kovinkaan stressata, hieman pirskautti kuolaa suupielistä kun pelästyi että ollaan laittamassa jotain mönjää suuhun. Noh, kontrolliverikokeessa glukoosiarvo oli 4 mmol/L. Eli täysin normaali. Laitettiin sitten glukoosiarvon reipas nousu nukutusaineen ja stressin piikkiin, kun Ninnillä ei kuitenkaan mitään normaalista poikkeavia oireita ole ollut (esimerkiksi diabetekseen viittaavia oireita). Tätäkin pyrin kuitenkin kontrolloimaan vuosittain esimerkiksi rokotuskäynnin yhteydessä.

Tarkisteletteko te kissojen hampaita säännöllisesti eläinlääkärissä vai vasta kun oireita ilmenee (pahan hajuinen hengitys, syömättömyys...)?

Mitä meille kuuluu?

Ensinnäkin, Kikillä ja Aliisalla oli hiljattain syntymäpäivät - Kiki täytti 1 vuotta ja Aliisa täytti 2 vuotta!

Kikillä alkoi myös kiimailu noin kuukausi takaperin. Kikillähän on siis tarkoitus teettää pennut - ilmeisesti sulho on jo valittu ja aikataulutkin varmaan pikkuhiljaa kasassa!

Muuten meillä onkin mennyt sitten vähän vinksin vonksin. Surkeiden sattumusten sarjan ensimmäinen osa alkoi kesäkuussa, kun Martta ja Helmi majoittuivat meille. Erehdyin tuolloin ostamaan Royal Caninin märkäruokaa muutamia pusseja, kun Martta tykkää niin kovasti paloista kastikkeessa. Noh, Aliisapas saikin sitten Royalista allergisen reaktion ja Aliisalta lähti karvat toisesta korvasta ja otsaan ilmestyi avohaava, joka ei ottanut parantuakseen - nice. Lopetettiin Royal ja haava parani tosi nopeasti eikä ongelmia Royalin tiimoilta enää ollut (koska en enää käytä Royalia :D). Korvakarvat eivät kylläkään kasvaneet takaisin kuin vasta nyt hiljattain.

Aliisalla on nyt muutenkin saanut reaktion mm. Bozitan ja Schesirin kana-omena märkäruoasta. Molemmilla kerroilla karvat ovat tippuneet toisesta poskesta. Ollaan sitten yritetty siirtyä vähän enemmän raakaruokaan, josko silloin saataisiin pidettyä reaktiot paremmin kurissa.

Huomasin yhtenä päivänä noin kuukausi takaperin, että kaikille kissoille oli ilmestynyt outoja karva-/ihomuutoksia; Ninnillä oli ohimolla pyöreähkö ihottuma, Aliisalla edelleen karvaton korva ja punoittavia kohtia vatsassa sekä Kikillä hyvin minimaalinen punoittava laikku ohimolla. Mieleeni juolahti heti yksi asia: sieni. Minulla, the himosiivoojalla, tämä sienipelko on jotain aivan järkyttävää. Mulle iski aivan hervoton paniikki ja ahdistus - rupesin kaivamaan tietoa sienestä kaikkialta ja soitin varmaan kaikille tuntemilleni kissaihmisille josko saisin käsiini kokemuksia tai muuta tiedonmurusta. Varasin heti ajan Univettiin iholääkärille, jotta saisin jonkinlaista kuvaa mikä kissoilla oikein on.

Pääsin sitten kolmen päivän sisään eläinlääkärille ja hän ei uskonut kyseessä olevan sieni. Otettiin kuitenkin sieninäytteet ja laitettiin se 6 viikon odottelun pyörä pyörimään. Eläinlääkäri sanoi, että mitä kauemmin sieniviljelyn tuloksessa kestää tulla, sitä varmemmin tulos on negatiivinen. Koska kissat ovat olleet nyt aika paljon parvekkeella, eläinlääkäri uskoi ihomuutosten syyn olevan ennemminkin esimerkiksi hyttysen purema tai jokin vastaava, ja uskoi oireiden katoavan itsestään.

Tämän jälkeen päätin testata lääkärin esittämää hypoteesia hyönteisten puremista. En päästänyt kissoja parvekkeelle enää lainkaan ja kaikki oireet katosivat alle viikossa. Päästin sitten kissat taas muutamaksi päiväksi oleilemaan parvekkeelle ja kappas, Aliisalle oli tullut taas samanlaista ihomuutosta vatsaan kuin aikaisemmin. Nyt tunsin selvästi, että vatsassa oli punaisia näppyjä, jotka olivat ilmeisesti mäkäräisen puremia. Aikaisemmin huomasin punaisuuden varmaankin vasta siinä vaiheessa, kun näppylät olivat jo laskeneet ja alue lähtenyt paranemaan. Nämä puremat ovat nyt jo kadonneet Aliisan vatsasta.

Sieniviljelyä on nyt tehty 4 viikkoa, eikä tuloksia ole toistaiseksi kuulunut.

Noniin, sitten päästään sarjan seuraavaan osaan! Kikillä alkoi tosiaan kiima samoihin aikoihin kun sienipelko ilmaantui ja kävimme eläinlääkärissä. Kiki ei ole aikaisemmin oksennellut lainkaan, mutta muutamia päiviä lääkärikäynnin ja ensimmäisen kiiman jälkeen Kiki alkoi oksentelemaan. Aluksi liitin oksentelun kiiman aiheuttamaan vähentyneeseen ruokahaluun ja tyhjään vatsaan (jota kontrolloin antamalla säännöllisesti maistuvaa märkäruokaa/raakaruokaa), mutta sitten Kiki alkoi oksentelemaan pelkkää mahanestettä kerran päivässä ruoan vaikutuksesta riippumatta - what. Samoin Aliisalla ja Ninnillä menivät vatsat sekaisin - what. Aliisan ja Ninnin vatsat sain kuntoon Attapectiinillä, mutta Kikin oksentelu meni mysteeriksi. Kikin kakka on kuitenkin tosi hyvän näköistä, eli oksennuksen aiheuttaja oli luultavimmin mahalaukku-ruokatorvi -akselilla.

Kikille aloitettiin nyt Antepsin mahansuojalääke. Eläinlääkäri epäili Kikin oksentelun johtuvan nyt jostakin ärsytystilasta ruokatorvessa tai vatsalaukussa. Lueskelin jostain, että stressi tai vatsan tyhjyys voisivat aiheuttaa mahahappojen tuotannon lisääntymistä, mikä voi ärsyttää vatsaa ja ruokatorvea. Stressin ehkäisemiseksi ja ruokahalun lisäämiseksi aloitettiin Kikille myös e-pillerit nyt hetkeksi ennen astutusta. Kikin kiimailu on kuitenkin aika raskasta, viimeisin kiima kesti seitsemän päivää ja taukoa oli vain neljä päivää. Olen tietoinen e-pillereiden tuomista riskeistä, mutta Kikin oksentelu, tehokas kiimailu ja ruokahaluttomuus eivät tosiaan ole kovin ruusuisia vaihtoehtoja. Mielestäni kaikista optimaalisin vaihtoehto olisi, että pennut tehtäisiin mahdollisimman nopeasti kiimailun alettua - silloin voidaan mahdollisuuksien mukaan välttää e-pillerit sekä saadaan pienennettyä kaikkia lisääntymiselimiin liityviä riskejä (märkäkohtu, nisäkasvaimet, tulehdukset, kystat...). Itse olin alunperin e-pillereitä vastaan, mutta nyt oli pakko taipua.

Olen antanut Kikille Antepsinia nyt lauantaista saakka 1/4 tablettia kaksi kertaa päivässä - Kiki ei ole enää oksentanut! Jatkan kuuria ainakin keskiviikolle saakka ja katson, oksentaako Kiki kuurin jälkeen.

Yksi, mitä mietin Kikin mahan/ruokatorven ärsyttäjäksi on myös sienihysteriassa käyttämäni Erisan Oxy+ -desinfiointiaine - kyllä, sienipelko hairahdutti minut. :( Olin yhteydessä Kiiltoon ennen tämän desinfiointiaineen käyttöönottoa, ja kerroin heille tilanteestani. Kiillolta sanottiin, että uskallan käyttää tuotetta. Desinfioin asuntoni kaksi kertaa tällä tuotteella ja voi hyvin olla, että kissat ovat saaneet sitä elimistöönsä ja se on aiheuttanut ärsytystä (myös ripuloivat Aliisa ja Ninni). Nyt meillä ei kyllä desinfioida ellei ole aivan pakko.

Että tämmöstä meillä!

Sisäkissat tapaturmissa: tulipalo

Suomen kaupungeissa kissoja pidetään yleisesti enemmän sisäkissoina kuin maaseudulla. Sisätiloissa asusteleviin kissoihin kohdistuu suljetun tilan aiheuttama erityinen onnettomuuksien uhka. 

Tutkielmasta "Kissat Suomen kaupungeissa": 

"Sisäkissoilla ja ulkoilutettavilla sisäkissoilla on myös erityinen uhka liittyen suljetussa tilassa asumiseen: onnettomuudet. Omistaja ei ole aina paikalla asunnossa tarkkailemassa sisäkissoja ja näiden elinympäristöä, jolloin onnettomuuden sattuessa kissat ovat loukussa asunnon sisällä yleensä ilman pakomahdollisuutta. Tällaisessa tilanteessa omistaja ei ole pelastamassa sisälle lukittua kissaa - kissa ei myöskään pysty pakenemaan ja pelastamaan itse itseään."

Kaupungeissa myös tiheä asutus voi lisätä onnettomuuksien riskiä: yksi ihminen voi aiheuttaa onnettomuuden, joka vaikuttaa myös lähellä asuviin ihmisiin ja heidän lemmikkeihinsä. Maaseudulla taas hajanaisempi asutus ja omakotitalojen dominanssi luo turvaa juuri toisten ihmisten aiheuttamilta onnettomuuksilta.

Nyt haluan kertoa oman kokemukseni onnettomuudesta, jossa myös Aliisa ja Ninni olivat mukana. Noin puolitoista vuotta sitten asuin kerrostaloasunnossa ja tein tammikuussa yhtenä iltana/yönä kymmenen aikoihin vielä koulutöitä koneella omassa kotonani. Tapitin siinä tietokoneen näyttöä ja rupesin sitten pikkuhiljaa haistamaan palaneen käryä. Hetken päästä kurkkasin keittiöön (en siis itse kokannut mitään) ja keittiöön tuprusi savua ilmastointiputken kautta - mitä ihmettä täällä tapahtuu. Hetken pällisteltyäni soitin hätänumeroon ja huomasin tilanteen vakavuuden vasta puhuessani puhelimeen - alle minuutin aikana koko keittiö oli ehtinyt täyttyä paksusta savusta. Sitten iski hervoton paniikki: KISSAT ÄKKIÄ KOPPEIHIN JA HETI ULOS. Samalla kun hätäpuhelu oli edelleen auki, syöksyin vaatehuoneeseen hakemaan kissojen kantobokseja. Vaatehuoneessa oli myös ilmastointiventtiili ja vaatehuone oli aivan täynnä paksua savua - luojan kiitos mulla oli kopat tosi helposti otettavissa, joten vetäsin ne nopeasti ulos vaatehuoneesta ja löin oven kiinni. Muistan että sain Aliisan heti kiinni, koppiin ja ulos asunnosta, mutta Ninni juoksi pakoon savua täynnä olleeseen keittiöön. Kun kyyristyneenä juoksin keittiöön, Ninni ampaisi sängyn alle. Ninni meni tottakai sängyn kauimmaiseen nurkkaan, jolloin jouduin siirtämään sänkyä, että sain Ninnin otettua kiinni. Laitoin Ninnin koppaan ja ulos asunnosta rappukäytävään. Sitten otin itselleni vielä mukaan talvitakin, avaimet ja puhelimen. Olohuone ja vessa olivat täynnä savua. Ampaisin itse rappukäytävään ja löin ulko-oven kiinni, ettei savua pääse käytävään.

Hätäpuhelu oli edelleen auki ja menin rappuset alas, jätin kissat aulaan lämpimään ja kävin kurkkaamassa ulkona oman asuntoni alapuoleisen asunnon ikkunoihin - asunto oli ilmiliekeissä, ja lieskat löivät ikkunaan. Otin kissat pois aulasta ja vein Aliisan ja Ninnin viereiseen rappuun lämpimään. Pakkasta oli kuitenkin se reipas 15 astetta. Hätäpuhelu lopetettiin tässä vaiheessa, kun palokunta saapui kohteeseen.

Katsoin ulkona toivottomana tilannetta - en nähnyt oman asuntoni ikkunoista enää lainkaan sisään, savu oli sumentanut koko asunnon. Jälkeenpäin summasin, että siinä meni tosiaan vain vajaa viitisen minuuttia, kun savu oli pimentänyt mun koko asunnon. Entä jos olisinkin mennyt leffaan niinkuin alunperin olin suunnitellut? Silloin olisivat kissat saattaneet olla kotona hengettöminä. Kauhistuttava ajatus.

Äitini tuli tunnin rapussa oleskelun jälkeen hakemaan meidät evakkoon heidän kotiinsa. Olin itse niin järkyttynyt tapahtuneesta, etten uskaltanut lähteä ajamaan jäiselle ja pimeälle tielle. Ensimmäisenä käytiin koko porukka pesulla, etenkin Ninni haisi tosi pahasti savulta - Ninni juoksi mua pakoon sinne savua täynnä olleeseen keittiöön. Soittelin seuraavana päivänä myös eläinlääkäriin josko kissat pitäisi kuitenkin tarkistaa savun vuoksi, mutta he käskivät nyt vain seurailla kissoja ja sanoivat että jos kissat käyttäytyvät normaalisti, hätää ei ole. Eikä siinä mitään, kissat olivat aivan normaaleja eikä mitään oireita koskaan tullut (huh).

Haluan tällä tekstilläni viestittää kaikille, että onnettomuuksia tapahtuu ja niitä kannattaa ennakoida niin hyvin kuin mahdollista. Varsinkin kissataloudessa olisi saattanut ottaa ohraleipä, jos boksit olisivat olleet alakerran varastotiloissa. Tämän tapauksen takia säilytän boksit aina asunnossa, helposti otettavissa ja lähellä ulko-ovea.

Varaudu tulipaloon!

- Palovaroitin toiminnassa ja kiinni katossa (isommassa asunnossa useampia)

- Sammutuspeite käden ulottuvilla

- Kuljetuskopat nopeasti saatavissa

- Ulko-ovessa tarra/kyltti, missä ilmaistaan asunnossa olevan kissoja ja mielellään myös kissojen lukumäärä on kerrottu -> näin palomiehet osaavat etsiä ja pelastaa kissat
- Sammuta/poista hellan sulake ollessasi pois kotoa
- Vakuutus on hyvä olla olemassa

- Tulipalotilanteessa ole rauhallinen, mutta kuitenkin ripeä

- Lähesty kissoja rauhallisesti, älä panikoiden

Tulipalotilanteessa ovessani olleen "asunnossa lemmikkieläimiä" -tarran merkitys ilmeni konkreettisesti: palomiehet etsivät asunnostani lemmikkieläimiä, kun astuivat sisään ensimmäisen kerran. En ollut saanut vielä mahdollisuutta kertoa, että lemmikit on jo evakuoitu minun toimestani. Ainakin kolme eri palomiestä kysyi minulta, ovatko asunnossa olevat lemmikit turvassa. Tästä mulle on tullut jo hieman huojentuneempi olo, koska nyt voin luottaa siihen, että palomiehet tosiaan etsivät lemmikkieläimiä jos itse en ole sitä tekemässä.

Turussa tällaisia oveen laitettavia tarroja saa tällä hetkellä ainakin Turun Eläinsuojeluyhdistyksestä ja Ravattulan Mustista ja Mirristä. Tämän tapaisia tarroja saattaisi löytyä myös oman paikkakunnan/alueen palolaitoksilla. Ja kai jonkinlaisen informaatioläpyskän pystyy itsekin askartelemaan oveen paremman puutteessa. Tarra kannattaa sijoittaa ulko-oveen postiluukun läheisyyteen - käsittääkseni mieluummin alemmas oveen kuin esimerkiksi seisovan ihmisen silmänkorkeudelle, koska palomiehet saattavat joutua savusukeltamaan rappuun, jolloin alemmas oveen sijoitetun lätkän huomaisi helpommin myös esimerkiksi ryömiessä tai kyyristyneenä. Ainakin siis kerrostalo-asunnoissa, missä rappu voi täyttyä savusta.

Aktivointipeli

Ostin ensimmäistä kertaa kissoille kokeiluun aktivointipelin. Silmäilin erilaisia aktivointipelejä ja olinkin alunperin ottamassa toista peliä, mutta kunnianhimoisena päätin että ensimmäisenä mielessäni ollut peli oli liian helppo. Päädyin sitten ottamaan Little&Biggeriltä tällaisen puisen palapyörän - se aikaisempi peli, johon iskin silmäni oli myös Little&Biggerin, mutta se oli luun mallinen ja siinä oli vain sellaiset perus puulaatat joita työnnetään puolelta toiselle ja alta paljastuu herkku. Tämä on hyvin samantapainen, mutta mielestäni tässä oli vähän enemmän haastetta, kun palat eivät liikukkaan ihan niin helposti ja paljasta alla piilevää herkkua.

Käytännössä peli on siis tämän näköinen. Kun laitoin peliin herkkuja sisälle, Kiki oli ensimmäisenä repimässä ja kaivamassa herkkuja. Toisena pelin kimppuun nyhversi salamyhkäinen Ninni, joka koitti onneaan vasta kun Kiki luovutti ensimmäisen kerran ja itsekin häivyin lautapelin luolta tekemään muita hommia. Ninni olikin sitten niin äärettömän fiksu, että Ninnihän kaivoi kaikki herkut laudasta kuin vanha konkari! Ja meillä ei ole tosiaan koskaan ollut mitään tällaista kunnon peliä, olin vähän huuli pyöreänä kun kurkkasin kuka niitä palasia siellä lonksutti. Hävettää ihan miten olen selvästi aliarvioinut Ninnin taidot tällaisessa, se tosiaan ihan rutiinilla veti laattoja sivuun toisensa jälkeen ja lauta oli pian tyhjä nameista. Haha! Pitää katsoa jos ostaisin Ninnille jossain vaiheessa jonkin oikein vaikean pelin. Tai sitten koitan itse väkertää jotakin - ehdotuksia?

Aliisa ei ole vieläkään edes koskenut lautaan, se mieluummin näköjään vain ihmettelee. Aliisa on tykännyt enemmän ihan vain noista namipalloista, niitä se pyörittelee pitkänkin tovin. Myös kananmunakennoihin piilotettujen herkkujen parissa Aliisa tykkää touhuta. Kikille peli tuntui olevan ihan hyvä ja Kiki väkersikin jonkin aikaa pelin parissa. 

Tässä videossa Kiki on pelannut peliä jo muutamia kertoja, joten laattojen liu'uttaminen sujuu jo suht. sutjakkaasti. Laitoin peliin sisälle Let's Biten itse saksittuja ankkaherkkuja, joista kisut tykkäävät aivan hirmuisesti! Joo, saatoin laittaa herkkuja ehkä hieman liikaa yhteen reikään, mutta saipahan Kiki nyt kunnolla kiitosta aktivoitumisesta! Ja näköjään myös noiden herkkujen saaminen noista rei'istä on oma haasteensa, haha.

Onko muilla aktivointipelejä kisuille?

4-vuotias Ninni!

Rakas maatiaiskissani Ninni täytti sunnuntaina 4 vuotta! Kokonaista 4 vuotta! En voi uskoa miten nopeasti aika juoksee. 

Ninni tuli luokseni sattuman kautta. Ennen Ninnin tuloa, omistin toisen maatiaiskissan, Mintun. Olin haikaillut lajitoveria Mintun seuraksi, koska mulla oli edessä poismuutto kotoa. En halunnut Mintun hengailevan yksinään pikkuyksiössäni, kun itse olin ison osan päivästä koulussa - Minttu oli kuitenkin tottunut jatkuvaan ihmisseuraan kotikodissani. 

Olin kesällä 2011 heinäkuussa reippaan viikon töissä (muistaakseni Kuhmossa) ja majoituimme maaseudulla pitkän metsäpolun varrella eräässä omakotitalossa. Talon emäntä poikkesi yhtenä päivänä tarkistamassa majoitusta ja hän kertoi meille, että hänen tyttärensä  kissa oli synnyttänyt edellispäivänä pennut viereiseen varasto-/autotalli-/mikälie-rakennukseen. Emäntä vei meidät pentujen luokse. Emokissa oli suuuuperihana ja ihmisrakas, joten se ei ollut moksiskaan kun hipsimme hiljaa vilkaisemaan pikkupalleroita.

Tässä oli ensimmäinen kuva Ninnistä: Ninni on käsittääkseni tuo päällimäinen punaraidallinen pentu. Ninni vaelteli tuolla kopassa, kun muut olivat nätisti - sanoin emännälle, että olisin kiinnostunut ottamaan kissan, mutta ehdottomasti en tätä joka vaeltelee. Haha, no tämä Nuuskamuikkunenhan mulle sitten arpoutui! Kun Ninni luovutettiin mulle, ensikodista sanottiin, että Ninni oli kaikista vilkkain pentu: meni roskiksiin, riehui ja painoi koirien kanssa pitkin poikin. Ninnin luonne mätsäsikin sitten lopulta tosi oivallisesti abyjen ja somalien kanssa - täähän meni just niin kuin pitikin.

Meidän symbioosi on jatkunut nyt neljä vuotta. Ninnin alkuperäinen lajitoveri, Minttu, lähti yllättäen keskuudestamme, ja Ninni on tottunut todella hyvin elämään kolmen kissan laumassa. Olen aikaisemminkin todennut, että mielestäni tämän lauman myötä Ninnin luonne on rikastunut ja mielestäni Ninni on kaikinpuolin onnellisempi kissa.

Ninni tykkää nousta seisomaan seiniä, ikkunoita ja ovia vasten ja heiluttaa päätään edes takaisin.

Sitten Ninni ihmettelee, miksi sitä tuijotetaan.

Ninni tykkää relata.

Ninni on myös Aliisan ja Kikin hovisiivooja: Aliisa ja Kiki menevät Ninnin luokse pää notkolla putsattavaksi. Ninni ei kuitenkaan aina jaksa olla hovisiivooja, kuten kuvasta näkyy.

Ninni pitää myös itsensä siistinä.

Kielikuvat on parhaita. Slurps.

Ostin Ninnille synttärilahjaksi Mustista ja Mirristä Itsybitsyn huiskan, joka on ollut tosi suosittu. Mulla oli kassi, missä oli herkkua ja ruokaa (jotka yleensä rikotaan heti kun silmä välttää), mutta nyt kissat olivat onkineet tuon huiskan kassista ja jättäneet ruoat rauhaan. Hah!

Ostin Ninnille myös Natures:Menun herkkuja, All for Pawsin Wooly-pallon ja kaksi hiirtä. Tiedän Ninnin rakastavan kaikkia pikkuhiiriä ja -palloja, joissa on höyheniä. Ninni tarraa aina noista höyhenistä kiinni ja heittelee lelua ympäri asuntoa. Nämä kaikki menivät myös hyvin kaupaksi. 

Haluan vielä lopuksi sanoa, että en tue missään muodossa leikkaamattomien kissojen ulkoilua vapaana Suomen luonnossa. Ninnin emo oli ilmeisesti tällainen kissa ja Ninni jääkin viimeiseksi maatiaisekseni, jonka tällaisen emon pentueesta tulen koskaan ottamaan - ellei jopa viimeiseksi maatiaisekseni kaiken kaikkiaan. 

Käsittelen varmaankin myöhemmin vielä tätä ulkokissa-sisäkissa -keissiä, kun teen erillisen postauksen kandini (kissat Suomen kaupungeissa) tuloksista. Kiteytettynä voin sanoa, että kissa ei eläimenä kuulu Suomen luontoon (etenkin ilmastoltaan epäsopiva habitaatti) saatikka moderniin ympäristöön, jota dominoi antroposfääri (ihmiskehä) ja sen aiheuttamat uhkat. Lisäksi kissa on yksi haitallisimmista vieraslajeista Suomen luonnossa. Näistä voi päätellä aika paljon. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää!

Kotivideoita!

Tässä on pieni video tämänpäiväiseltä ulkoilureissulta! Jep, Kiki nakertaa jotain heinänkortta.

"Te ootte ihan tonttuja" :'D

Elämää viiden kissan taloudessa

Betonikuutiooni muutti kesäkuun alussa kaksi kissavierasta: Helmi ja Martta. Kyseessä ovat siis äitini kissat, jotka majoittuvat nyt heinäkuun puoleen väliin saakka täällä meitsin kissakatraan jatkeena. Syynä tähän majoittumiseen ovat äidin kesäkisoista johtuva matkaaminen ympäri Suomea, minkä takia katsoimme fiksuimmaksi ottaa kissat suoraan tänne mun luokse. Ja ei meidän kissalaumojen fuusiossa ole koskaan aikaisemminkaan ollut mitään sen suurempia ongelmia, joten why not.

Helmi on kyllä mielenkiintoisen näköinen kissa. Mulle tulee aina mieleen vähän kummituseläin noista pyöreistä pallosilmistä.

Kisut ovat siis majoittuneet täällä nyt jo parisen viikkoa. Helmi ja Martta tulivat nyt ensi kertaa toisten kissojen reviirille - aikaisemmin Kiki, Aliisa ja Ninni ovat aina menneet Helmin ja Martan reviirille. Voisin jopa sanoa, että tämä meille tuleminen meni totuttamisen kannalta paljon helpommin kuin silloin, kun ollaan menty mun kissatrion kanssa äidin kämpille. Totutteluun meni vain yksi (1) päivä, jonka jälkeen Martta ja Helmi menivät jo pitkin kämppää ja Martta painiskeli Kikin kanssa. Aliisa ja Ninni ovat varmaan sen verran reviiritietoisempia ja "alfa-wannabeitä", että uudella reviirillä on varmaan tarvinnut aina alkaa haastelemaan Marttaa ja Helmiä. Nyt sitä ongelmaa ei ole ollut kuin hetken aikaa ensimmäisenä päivänä. Hassua.

Mun kaveri toi kissoille lahjaksi kissanäyttelystä tuommoisen keppilelun, missä on päässä ilmeisesti jokin sudenkorentoa muistuttava härpäke. Lelu on tosi hauska, siinä on tosiaan nuo siivet, jotka pitävät ääntä keppiä heiluttaessa ja myös tuo vartalo-osio liikkuu todella aidonnäköisesti - tää on ehdottomasti yksi Kikin ja Aliisan lempileluista. Sitä otetaan suuhun, viedään ympäri kämppää ja sen perässä hypitään vaikka suoraan vesikuppiin.

Kaikki tämänkertaiset kuvat Kikistä ja Aliisasta on toteutettu yhteistyössä tämän kyseisen lelun kanssa.

Kiki: "My preciousss..."

Kiki ehdottomasti rakastaa tuota lelua Aliisaakin enemmän.

Narullisten keppilelujen kanssa täytyy kuitenkin muistaa aina olla varovainen ja laittaa lelu kissojen tavoittamattomiin silloin kun itse ei ole vahtimassa leikkimistä! Tällaisten lelujen kanssa vaarana on se, että kissa pyörittää lelussa olevan narun vahingossa esimerkiksi kaulan tai tassun ympärille, minkä seurauksena naru voi puristaa ja pahimmillaan tukehduttaa leikkijää. Kissa voi myös syödä narun - eli näissä leluissa on sama vaara kuin esimerkiksi lankakerien kanssa. Narullisissa keppileluissa ei kuitenkaan ole onneksi kovin pitkää narua. Kissa ei toki ole mikään avuton, varmasti kissa riuhtoo ja puree narua rikki jos se ilkeästi takertuu kissaan. Mutta kaikkea voi kuitenkin sattua.

Meidän porukalle koittaa kohta myös muutto! Me muutetaan kuun vaihteessa tästä hieman liian isosta asunnosta (51 m2) pienempään 36 m2 vasta remontoituun asuntoon. Muutin tähän asuntoon alunperin evakkoon tulipalosta, joka oli edellisen asuntoni alapuolella olevassa asunnossa. Mun piti asua tässä vain hetki ja hakea heti pienempää asuntoa, mutta tähänhän mä sitten jäin kuitenkin yli vuodeksi. Hups.

Uudessa asunnossa on myös lasitettu parveke, mitä itse hypetän täällä innolla! Mua vain hieman pohdituttaa, kun sen lasitetun parvekkeen alaosassa on horisontaalinen kapea rako. Se varmaan pitää verkottaa, pelkään että joku kissoista saa päänsä siitä läpi ja silloinhan koko kissa putkahtaa parvekkeelta alas. Jaiks. No, sitä täytyy katsoa sitten kun muutto on tehty! Jabadabaduu!