4-vuotias Ninni!

Rakas maatiaiskissani Ninni täytti sunnuntaina 4 vuotta! Kokonaista 4 vuotta! En voi uskoa miten nopeasti aika juoksee. 

Ninni tuli luokseni sattuman kautta. Ennen Ninnin tuloa, omistin toisen maatiaiskissan, Mintun. Olin haikaillut lajitoveria Mintun seuraksi, koska mulla oli edessä poismuutto kotoa. En halunnut Mintun hengailevan yksinään pikkuyksiössäni, kun itse olin ison osan päivästä koulussa - Minttu oli kuitenkin tottunut jatkuvaan ihmisseuraan kotikodissani. 

Olin kesällä 2011 heinäkuussa reippaan viikon töissä (muistaakseni Kuhmossa) ja majoituimme maaseudulla pitkän metsäpolun varrella eräässä omakotitalossa. Talon emäntä poikkesi yhtenä päivänä tarkistamassa majoitusta ja hän kertoi meille, että hänen tyttärensä  kissa oli synnyttänyt edellispäivänä pennut viereiseen varasto-/autotalli-/mikälie-rakennukseen. Emäntä vei meidät pentujen luokse. Emokissa oli suuuuperihana ja ihmisrakas, joten se ei ollut moksiskaan kun hipsimme hiljaa vilkaisemaan pikkupalleroita.

Tässä oli ensimmäinen kuva Ninnistä: Ninni on käsittääkseni tuo päällimäinen punaraidallinen pentu. Ninni vaelteli tuolla kopassa, kun muut olivat nätisti - sanoin emännälle, että olisin kiinnostunut ottamaan kissan, mutta ehdottomasti en tätä joka vaeltelee. Haha, no tämä Nuuskamuikkunenhan mulle sitten arpoutui! Kun Ninni luovutettiin mulle, ensikodista sanottiin, että Ninni oli kaikista vilkkain pentu: meni roskiksiin, riehui ja painoi koirien kanssa pitkin poikin. Ninnin luonne mätsäsikin sitten lopulta tosi oivallisesti abyjen ja somalien kanssa - täähän meni just niin kuin pitikin.

Meidän symbioosi on jatkunut nyt neljä vuotta. Ninnin alkuperäinen lajitoveri, Minttu, lähti yllättäen keskuudestamme, ja Ninni on tottunut todella hyvin elämään kolmen kissan laumassa. Olen aikaisemminkin todennut, että mielestäni tämän lauman myötä Ninnin luonne on rikastunut ja mielestäni Ninni on kaikinpuolin onnellisempi kissa.

Ninni tykkää nousta seisomaan seiniä, ikkunoita ja ovia vasten ja heiluttaa päätään edes takaisin.

Sitten Ninni ihmettelee, miksi sitä tuijotetaan.

Ninni tykkää relata.

Ninni on myös Aliisan ja Kikin hovisiivooja: Aliisa ja Kiki menevät Ninnin luokse pää notkolla putsattavaksi. Ninni ei kuitenkaan aina jaksa olla hovisiivooja, kuten kuvasta näkyy.

Ninni pitää myös itsensä siistinä.

Kielikuvat on parhaita. Slurps.

Ostin Ninnille synttärilahjaksi Mustista ja Mirristä Itsybitsyn huiskan, joka on ollut tosi suosittu. Mulla oli kassi, missä oli herkkua ja ruokaa (jotka yleensä rikotaan heti kun silmä välttää), mutta nyt kissat olivat onkineet tuon huiskan kassista ja jättäneet ruoat rauhaan. Hah!

Ostin Ninnille myös Natures:Menun herkkuja, All for Pawsin Wooly-pallon ja kaksi hiirtä. Tiedän Ninnin rakastavan kaikkia pikkuhiiriä ja -palloja, joissa on höyheniä. Ninni tarraa aina noista höyhenistä kiinni ja heittelee lelua ympäri asuntoa. Nämä kaikki menivät myös hyvin kaupaksi. 

Haluan vielä lopuksi sanoa, että en tue missään muodossa leikkaamattomien kissojen ulkoilua vapaana Suomen luonnossa. Ninnin emo oli ilmeisesti tällainen kissa ja Ninni jääkin viimeiseksi maatiaisekseni, jonka tällaisen emon pentueesta tulen koskaan ottamaan - ellei jopa viimeiseksi maatiaisekseni kaiken kaikkiaan. 

Käsittelen varmaankin myöhemmin vielä tätä ulkokissa-sisäkissa -keissiä, kun teen erillisen postauksen kandini (kissat Suomen kaupungeissa) tuloksista. Kiteytettynä voin sanoa, että kissa ei eläimenä kuulu Suomen luontoon (etenkin ilmastoltaan epäsopiva habitaatti) saatikka moderniin ympäristöön, jota dominoi antroposfääri (ihmiskehä) ja sen aiheuttamat uhkat. Lisäksi kissa on yksi haitallisimmista vieraslajeista Suomen luonnossa. Näistä voi päätellä aika paljon. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää!